Muistan Katri Valan puiston, jossa pelattiin mölkkyä, riemuittiin. Huudot kuuluivat yhä lujempina, kätkivät alleen sen, että mölkkyfirma on riistofirma. Pelaajat lasten neulomissa t-paidoissaan. Ja minä, ikkunassa, loppujen lopulta aivan piittaamattomana siitä kaikesta.

Ukkosen uhka oli väistynyt. Kurviin se toi vain pari pisaraa. Tuuletin hurisi, pyöri, toi huoneeseen levottoman hurinan kuin sisällä olisi ollut pala asfalttia, huutamassa paikoillaan pysyvää liikkeellelähtöä.

Muistan nousevan myrskyn, joka ei noussut, Vallilan kadut, joiden yli heilahti kapea myrskymustekalan lonkero, kuin sadepisarat pitkissä nahkatakeissaan olisivat kävelleet partioina ohitsemme.