Tätä kirjoittaessani satuin katsomaan naapuritalon pihalle, miestä joka astui ulos roskakatoksesta ja vedettyään oven kiinni alkoi penkoa taskujaan. Hän penkoi taskunsa moneen kertaan, oli hukannut avaimensa. Hän kyyristyi katsomaan oven alta, kurkotti katsomaan yli laidan. Hän hakkasi kämmenillään kananverkkoa aukossa, josta olisi mahtunut kulkemaan. En kerro tätä siksi että se olisi vain hauska juttu, vaan koska tällaisia asioita vain sattuu. Hän juoksi talon pihalle, näkymättömiin, ja palasi takaisin naisen kanssa joka kantoi suurta kukkapuskaa. Nainen päästi hänet roskakatokseen, ja hetken kuluttua mies palasi rauhallisemmin mielin tekemään mitä olikaan tekemässä, ehkä hyviä, ehkä pahoja asioita. Ehkä sanoinkuvaamattomia asioita, ehkä mitäänsanomattomia. Näitä asioita sattuu. Mutta eivät ne paljon satu. Ne ovat anekdootteja, joita voi kertoa, kun kaikki on sanottu tai ei vielä mitään. Anekdootit peittävät enemmän kuin paljastavat, ja minäkin kerron tämän anekdootin ja siihen liittyvän viisauden tietämättä lainkaan, mitä olen sanomassa, vain huvittaakseni ihmisiä, jotka tulevat selkäni taakse seisomaan, parhaat ystäväni.