Aamulla ihmettelen, mikä räsynukke liikahtaa sängylläni, mutta se olenkin minä, sammuttamassa herätyskelloa. Kuumuus on peitto, jonka alta ei pääse pois. Helle, vilvoittelun mahdottomuus, hikoilu, velttous, laiskuus. Sitä haluaisi vain katsoa, viileän lasin läpi. Asunnossa lohduttavinta on lattia, mutta kun sille laskee jalkansa, se muuttuu käytännölliseksi maaperäksi.

Kampissa, kerrostalossa jossa tehdään kattoremonttia. Ilma ei liiku, aurinko paistaa kirkkaanvalkoisena rappukäytävän ikkunalaudalle. Alhaalla tulikuumat peltikatot. Ylhäällä porataan, sen ääni kuulostaa sumutorvilta tai lähteviltä laivoilta, ja luultavasti olen niistä äänistä enemmän innoissani kuin jos kuulisin ne oikeassa satamassa. Sumusireenin subjektiivinen korrelaatti. En halua nousta laivaan, haluan kuvitellun sumun, kuvitellun sataman, jossa myös minä kaikuisin.