Aika monista ajattelu- ja toimintamalleistani näkee jo nyt, että tuolla tavalla minusta voi tulla vain katkera. Jos tuolle antaa kaiken vallan, se ei voi johtaa muuhun. Katkera vanhus. Lapsi on vanhempien lahja itselleen, joskus harvoin myös toisilleen, ja vanhus on lapsen lahja, en tiedä mille, kaiketi itselleen taas. (Olen kyynisimmilläni silloin kun olen juuri ollut iloinen.) Harmi vain, ettei vanhuudessa useimmiten ole mitään ihannoitavaa, se on vain värikkäät villasukat vanhainkodissa eikä kukaan tule katsomaan. Sellainen vanhuus, ettei ajatus elävältä hautaamisesta tunnukaan enää kuin toiveikkaana puistatuksena.

Joskus varmasti tulee aika, jolloin huolestun eläkepäivistäni vain taloudelliselta kannalta.