Kesken painajaisen mies tulee korjaamaan hissiä. Lopetamme pimeässä rappukäytävässä huutamisen. Mies lähtee, palaamme sisälle, lukitsemme oven. Seuraavassa unessa vanha nainen vitivalkoisessa turkistakissa tulisi luokseni, pyytäisi avaamaan takkinsa kaksi ylintä nappia, jäisi siihen, eteeni, katsomaan vasemmalle. Mutta sitä ennen odotamme, palaako joku oven taakse.
Syvänmeren pohjassa on kaloja, jotka saattavat elämänsä aikana syödä vain yhden aterian. Ja niin vähän valoa, että ne pystyvät aistimaan ihollaan, milloin minä katson niitä.
Kaikki miehet näkevät unia?
VastaaPoistaEn ymmärrä kysymystä. Liittyykö se jotenkin 60-70 -lukujen mieskirjailijoiden pönöttäviin autofiktioihin? Nimim. Markku Lahtelan Yksinäistä miestä lukemassa.
VastaaPoistaSori epäselvyyteni. Viittasin oikeastaan Vartioon ja hänen proosaansa. Mietin juuri, että vaikka unet mielletään jotenkin liiankin itsestäänselvästi runouteen monella tapaa, niin en muista että kukaan olisi yhdistänyt unia ja runoutta esim. niin, ettei enää tiedä kumpi on kumpaa, että sieltä sekoittuneesta maailmasta nousisi joitain teemoja, toteutumattomia unelmia, menneitä tai pelättyjä katastrofeja. Että ikään kuin uni- ja reaalimaailmat hedelmöittäisivät toisiaan joko ristiriidoillaan tai jopa samaan suuntaan kasvamalla. Rakenteen suhteen olisi tietysti monta vaihtoehtoa tällaisen toteuttamiseen, ja joitain myönnytyksiä proosan suhteen harkita myös kehys- tai kehityskertomusten kautta. Mutta tämä siis vain ideana.
VastaaPoistaBy the way, meillä on kai to yhteisiä menoja? Meilaa jos sulla on saumaa startata vähän aikaisemmin liikkeelle.
En tunne Vartiota oikeastaan ollenkaan.
VastaaPoistaHyvä idea tuo unien hedelmöittävä vaikutus. Selkeistä unia hyödyntävistä runokokoelmista minulle tulee mieleen Sirkka Seljan Unitie, mutta tavallaan se oli aika yksipuolinen hyödyntäessään pelkästään unia (ja minusta esim. Burroughsin lakoninen, raportoiva (proosa)unikirja My Education oli paljon mielekkäämpi, ja pyrkimyksessään vähemmän teennäinen).
Vierastan unien käyttöä varsinkin proosassa, jossa unet ovat aina merkityksellisiä, funktionaalisia, ja alisteisia. Tai ehkä ylipäänsä ja tällä hetkellä vierastan kirjallisuutta, joka on merkityksellistä, funktionaalista, ja alisteista. (Lahtelan Yksinäisessä miehessä, joka on aika sattumanvarainen esimerkki, unilla on psykoanalyyttinen merkityksensä ja tarkoituksensa, mutta päähenkilön päiväkirjapiehtarointi niiden parissa tuntuu välillä ylijäämältä ja siksi kiehtovammalta kuin vain tapauskertomuksen elävöittäminen, vaikka kyllähän tuo piehtarointi myös on osa tapausta.)