Lähdin Majavan valomerkin jälkeen, kun kuulin etten olekaan kiva ja helppo (mikä ei pidä paikkaansa). Hakaniemi oli sumuinen. Nousin oudosti numeroituun bussiin, kuuntelin Tuomari Nurmion Luuta ja nahkaa -levyn läpi. Auto kulki kummallisen näköisiä katuja. Ihmisiä jäi pysäkeille, joiden lähellä ei ollut asutusta. Mielessäni oli jokin karmea ajatus, jota en enää muista. Aamulla katsoin elokuvan, jossa perhe yrittää kovasti etsiä syötäväksi sopivaa ihmistä. Kuuntelin youtubesta Houstonissa asuvaa naista, jolla on add ja asberger ja laimeita tic-juttuja ja joka esittää pyjamaan pukeutuneena ukulelella omia suosikkilaulujaan. Hänellä on sotkuinen, hämärä asunto ja säännönmukaisesti vältän katsomasta videoita, joissa hän on pihalla tai keikalla. Menen suihkuun, vaivuin kuvitelmiin isosta labyrinttimaisesta talosta joka jää tulvan alle.