joni.lanki@gmail.com

31.12.2011

Vuosi vaihtuu... En tiedä, miksi Trierin Element of Crimessa sanotaan kaksi tai kolme kertaa I believe in joy, mutta uskoin siihen. Sitten oli toinen lause toisessa elokuvassa, mutta en muista miten se meni, se liittyi tahtoon ja väkivaltaan, siis helpommin sisäistettävissä mutta tylsempi... Vuosi vaihtuu eikä minun tee mieli juhlia. Katselin jonkun vammaisen pikkutytön kenkiä junassa, en muista niiden merkkiä, ne olivat lähestulkoon lenkkarit. Violetit nauhat... Tykkään siitä uskomuksesta, ettei sisällä saa avata sateenvarjoa. Abin baarissa kysyttiin, että mihin uskon, mutta onnistuin sivuuttamaan kysymyksen. Olisin voinut vastata uskovani iloon, mutta vielä enemmän siihen, että asioilla on merkitystä, että asioilla voisi olla merkitystä, johonkin saavuttamattomaan pitää uskoa... Pitää antaa mahdollisuus, mutta en ole koskaan edes ymmärtänyt mitä se kirjaimellisesti tarkoittaa, olen kuvitellut sen merkitsevän jotakin ei-persoonallista, ei-henkilökohtaista... tarttua johonkin mahdollisuuteen, antaa mahdollisuuden olla muuttumatta mahdottomuudeksi, olla tekemättä mahdottomuutta... Mutta antaa mahdollisuus, avata sen verran, joo, mutta en silti ymmärrä sitä. Mitä täältä löytää muuta kuin suolaa ja silmänvalkuaisia, vain täältä... Silmälaseissa on kaksi kuivuneen vesipisaran jälkeä. Mitä muuta olen tehnyt kuin istunut keinovalossa... Vuosi vaihtuu, raajat liikkuu, toivon että kaikki huoneet lahoaisivat. The farmyard chorus sings its wake... Hänen sielunsa on kuin sateenvarjo. Kuin appelsiini: oranssi ja pyöreä... Abin baarin edessä sanottiin, että näytän kalalta, sammakolta, matelijalta, kerroin siitä varmasti jo, siitä kuinka helpottunut olin mutta ei se paljon helpottanut... että jotain vieroksuttavaa minussa on. Olisikin jotakin, distinktiivistä. Neljällä naisella oli sellaiset tekosilmäripset että kun he sulkivat silmänsä ne näyttivät leimuavan. Sen verran katsoin ihmisiä tänään silmiin... Mietin ostaako kukaan muu mieluummin piikkimaton kuin talvitakin. Ja on sitten käyttämättä sitä piikkimattoa... En edes yritä sanoa tällä mitään, tai jos yrittäisin, jos olisin yrittänyt sanoa sen mitä aioin, niin en olisi aloittanut enkä lopettanut näin... Katsoin kenkiä junassa eivätkä ne liikuttaneet minua.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti