Muutama päivä sitten kuljin metsässä. Kuljeskelin poluilla ja ryteikössä, ratkoin korkeakirjallisia ongelmia. Rakensin perustaa vailla toteutusta, tai toteutusta vailla perustaa, tai jotain vain ilman perustaa, ilman toteutusta, tai en rakentanut mitään, valmistelin rakentamista, etsin perustaa. Löysin puuhun ripustetun ajopuun. Harmaata, aaltojen hiomaa puuta, puunpätkä, jonka toisessa päässä pyöreä kolo. Varmaankin pätkä airoa, mutta minusta se näytti enemmän neulalta. Käännyin polulle, joka vei meren rantaan. Voimakas tuuli, pakkasta, käännyin seuraavasta risteyksestä metsään päin. Ja seuraavasta risteyksestä taas rantaan päin. Tuuli puhalsi naamani tunnottomaksi, käännyin taas kohti metsää. Ja näin jatkoin, aironpätkä kädessäni, neulansilmä maata vasten, neuloin siksakkia, ajatuksia joita ajattelee vain huvikseen.