Keittiön pöydän toisena tuolina minulla on matka-arkku, ja matka-arkussa muistikirjoja ja päiväkirjoja ja sekalaisia paperipinoja. Otin sieltä yhtenä päivänä moleskinen, koska tarvitsin vähän paksumpaa paperia ja moleskinen viimeinen sivu on paksu ja aivan turha. Äsken avasin sen sattumalta ja löysin reilu kuusi vuotta sitten kirjoitetun unen, josta tulee paljon mieleen senoi-heimon unennäkötavat. Aika sankarillisesti minä siinä unessa voitin viholliset, vähän lemmin, ja lopuksi minulle annettiin lahja. Mutta unen sisältö nyt vaan on aivan freudilaisjungilaista oppikirjahuttua. Malttakaa.
Metsästin jäniksiä pistoolilla. Pistooli vaihtui kamerapistooliksi, ammuin vahingossa divarin lattiaan, ja aloin pelätä poliiseja.
Pakenin hissillä korkean talon ylimpään kerrokseen. Virastoon. Vuoronumeroni oli yli 300. Virkailija huhuili vielä nelosta, huhuilu ja huhuili. Punaisella samettipenkillä istui pari väsynyttä ihmistä.
Aloin suudella yhden naisen kanssa. Hän oli agentti. Kiedoimme valkoisen lakanan ympärillemme ja harrastimme seksiä oviaukossa niin, että ääriviivamme heijastuivat virkailijalle. Nainen sanoi, että sillä tavalla minun pitää todistaa todella haluavani häntä. Ja minä halusin ja rakastin häntä.
Oli viemäristä tulevia hirviöitä, kuolleita. J. (senaikainen kaverini) tuli ovesta ja alkoi syyttää minua siitä, että olin pettänyt hänet. Löin häntä kepillä ja sitten kusin hänen päälleen. Virtsan nimittäin piti tuhota hirviöt. J. makasi lattialla. Lopulta hän lähti, ilman sukuelimiä, kumiankkamaisena vaarattomana otuksena.
Oli sorsia, jotka yhteisö uhrasi lähettämällä ne ajelehtimaan merelle. Uusia sorsia tuli tilalle.
Istuin vanhassa salissa isäni kanssa. Pöydällä puinen kirjoitusalusta tai salkku, josta nousi pystyyn mekaaninen laite. Siihen puhallettiin. Se oli tarkoitettu niille, joilla on huonot keuhkot. Vanha isäni sanoi, että aina kun häntä yskitti, hän tuli tähän saliin opiskelemaan, puhaltamaan, seuraamaan keuhkojaan. Joka päivä. Hän opetti laitteen käyttöä minulle.
Tosin tajuan kyllä, ettei tuo mekaaninen laite ollutkaan mikään lahja, vaan pilkallinen opetus, että vanheneminen sinullakin on edessä, sinä puberteettinen isottelija. Tai sitten se juuri on se lahja, ilmiselvä, mutta jonka silti tajuan vasta nyt. Ja juuri kun olin sanomassa, että ehkä kaikki lahjat, joista unista saan, ovat hyödyttömiä kuriositeetteja, kaikki mikroskoopit, tekokeuhkot, mekaaniset kissat.
Joka tapauksessa. Naurettavaa, että vielä 25-vuotiaana näkee noin kasvukipuisia unia. Senoit tuskin näkevät edes painajaisia, ei heidän tarvitse.
Joka tapauksessa. Miten lehmänpaska tähän liittyikään? Ai niin. Oman paskansa haistelemista tällainen päiväkirjojensa lukeminen on. Ja unien kertominen. Katsoin eilen youtubesta videon, jossa venäläinen tyttö työntää paljaat pakaransa sähköaitaan, kiljahtaa, kaatuu maahan naamalleen lehmänpaskaan. Kaveri nauraa. Ensin paljastuu kauhistuneet silmät, sitten vasta lehmänpaska. En voi tarpeeksi painottaa, että se mitä me kutsumme inhimilliseksi on vain infantiilia. Ja painotan sitä koska olen infantiili, se on aivan inhimillistä. Eilen myös luin uusimmasta Tiede-lehdestä, että tutkijat ovat selvittäneet miksi maapallo ei ole täynnä lehmänpaskaa. En paljasta syytä, mutta sen verran paljastan, ettei se ole meidän ihmisten ansiota.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti