Voisin pitää radioasemaa jollain planeetalla, jolla ei ole aurinkoa, tai ehkä sen planeetan kuulla. Lähetyksiä, joita kukaan ei kuuntele, lokikirjaa. Maapallo olisi tuhoutunut, Marsin ohi olisi vahingossa lennetty ja ihmiskunta tumpsahtanut osaksi rakastamaansa aurinkoa. Minä olisin viimeinen ihminen ja raportoisin vähenevistä päivistä. Painavia sanoja, jotka voisi yhtä hyvin jättää kertomatta.

Mutta oikeastaan pitäisi ajatella kuin kastemato kiven alla: "Ehkä maailma ei olekaan niin paha." Korkeintaan haaveilla maailmasta, jossa ei tarvitsisi nousta sateella kävelykadulle. Tai ajatella kuin mustekala, jolla on omat huolensa, mutta ei niistä sen enempää. Konkreettisia, reagointiin kutsuvia mustekalan ongelmia.