Näin unta, että minulla oli kaksi koiraa, mutta halusin silittää sitä mustaa, koska se oli ollut kuolleena niin pitkään. Vihelsin. Olin varuillani, vihelsin lujempaa, pelkäsin vähän, en tuntenut ympäristöäni, en tietenkään, olinhan unessa ja oli pimeää. Silitin koiraa pitkään, se oli onnessaan. (Entä jos unemme vainajista ovat jollekulle toiselle inhottavia tahroja? Entä jos muistomme haisevat?)

Alakerran asunnossa naidaan. Se tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan.

Juon budweiseria, on pimeää. Sanoin jotain ääneen ja huomasin puhuvani itsekseni ja mietin olenko puhunut jo pitkään, mutta yleensä minä hätkähdän jo ensimmäisestä sanasta, ei hätää, alussa oli Sana eikä kaatuvan puun ääni kuulunut.

Hiukset kasvavat sisäänpäin. Kynnet kasvavat sisäänpäin. Minun hiukseni, minun kynteni, minun hampaani, minun ajatukseni, minun minuni, minun sinuni. Saanko jo työntää käteni yli laidan, upottaa käsivarteni kylmään mereen kuin jonkun... öö, vesijumaluuden anukseen, ja avata jotakin, sydämen tai vaikka nyrkkini.