Valintatalossa oli berliininmunkit ystävänpäivän kunniaksi yhden euron per kappale. Ostin yhden, itselleni. Minulla ei ollut kuin euro rahaa.

Kissojen raapimapuu on joka ilta vinossa. Tulen kotiin kuuntelemaan ilmastoinnin huminaa. Se loppuu joka aamu ja ilta aina samaan aikaan, enkä vielä kuuden kuukauden jälkeenkään ole painanut kellonaikaa mieleen. Sillä asialla ei ole merkitystä. Se asia tuntuu olevan ainoa asia, silti, joka tapahtuu. Edes ne asiat, joissa olen osallisena, eivät tunnu tapahtuvan minulle.

Moni ihminen on kysynyt puhelimeni soidessa: Kuka sinulle muka soittaa? Aivan kuin he arvaisivat, että toinen käteni on piilossa taskussa ja siellä taskussa minulla on toinen puhelin.