Ostin mangon enkä tiennyt miten se syödään. Huomasin yöllä, että talon päädyssä kasvavasta koivusta roikkui jo vihreitä lehtiä. Kevät katulampun valossa. En olisi huomannut sitä, jos en olisi päivällä siirtänyt pöytääni sen ikkunan eteen. Huoneeni kierähti ympäri ja vähän aikaa voin elää siellä niin kuin ihmiset elävät. Haen kaapista mehua niin kuin ihmisillä on tapana.

Muuten en olisi edes huomannut itseäni. Kävelin makuuhuoneeseen ja tuntui siltä kuin vieraat olisivat juuri lähteneet. Pieni hetki juhlien loppumisen ja maksun ajan välillä. Mutta juhlat eivät olleet loppuneet (juhlia ei ollut) eikä maksun aikaa tule. Näin unta, että olin hukannut toisen kenkäni.

(Ja joskus näin unta, että oli yö enkä halunnut mennä nukkumaan. Halusin valvoa, tuntea laskuhumalan, halusin kirjoittaa. Olin tunnin kaupassa ja ostin vain yhden luumun. Tuntui hyvältä olla hereillä, siinä unessa. En kirjoittanut mitään, koska unessa ei voi koskaan olla yksin.)

(Enkä minä halua olla yksin. Enkä halua olla olematta yksin. Haluan olla zen, olla vaan, haluta, haluamatta olla mitään.)