Ja monena päivänä olen miettinyt isoa päiväpeittoa, jota pidettiin lapsuudenkotini huoneessa, joka oli useimmiten varattu lapsille tai vieraille. (Tuntuu uskomattomalta, että on ollut talo, jossa on huoneita ilman mitään tiettyä käyttötarkoitusta. Joissa on pöytä tai tuoleja tai sitten sänky ja lipasto sattumanvaraisine tavaroineen. Huone, jonne voi mennä jos ei ole mitään tekemistä ja sitten istua siellä.) Viime yönä näin unta, että katselin sitä paksua päiväpeittoa. Reunoiltaan tummanruskea. Keskellä makaava, katsojaa katsova tiikeri. Unessa käänsin sen ympäri. Takana oli kuolleita seeproja. Mutta oikeasti siellä ei ollut mitään, vain savanninruskeaa. Ja jos olisin kääntänyt peiton vielä kerran, ei toisellakaan puolella olisi ollut mitään. Minäkin olisin haihtunut.
Itse olen viehättynyt sorsista. Haukia sen sijaan pelkään, koska kuollut sellainen on purrut minua.
VastaaPoista-Barabbas-
http://barabbas80.livejournal.com/
Sorsat ovat okei. Useasti ne ovat Tampereen sympaattisimmat otukset. Mutta miten kuollut hauki puree? Ja pelkäätkö eläviä vai kuolleita haukia?
VastaaPoistaRefleksit voivat toimia, vaikka henki on pois. Hampaat ovat neulanterävät. Joten pelkään sekä eläviä että kuolleita, lautasellekin mieluummin ahventa.
VastaaPoistaMutta toki ovat ali-arvostettuja sekä harakat että hauet ja täällä Helsingissä ei monikaan koe onervamaista viehettyneisyyttä kajavan itkusta.
-Barabbas-
tai viehättyneisyyttä pikemminkin :)
VastaaPoista-B-