"On hyvin vaikeata kirjoittaa novelli. Mistä sitä kirjoittaisi? Toiminnasta? Mutta ihmiset eivät toimi. Vai onko toimintaa se, että he hoitavat toimiaan? Onko toimintaa se, että he ja heidän ystävänsä ja kaikki mahdolliset olosuhteet ajavat heidät johonkin toimeen? Sen kerran kun meidän on ponnistettava tahtoamme, kun heittäydymme johonkin mikä ei ollut yksiselitteisesti määrättyä, silloin me olemme joutuneet hakoteille. Ja kun me pakosta joudumme raiteilta, kuolemantapauksen vuoksi, surun, ihmisten laskemattomuuden, ja kaikki himo, rikos on laskemattomuutta, konevikaa, meidät valtaa hämminki. Mutta pian se on ohi. - Pitääkö meidän sanoa tuota novelliksi? Tai sitä että joku ajaa kaiken mahdollisen läpi henkensä kaupalla? Onko se novelli? mutta sinä elät ja kuolet, tietämättäsi. Onko se novelli, että minä kuljen ja taistelen ja kärsin enkä tiedä milloin olen valveilla: kun olemassaolo painaa, vai muutoin? en missään tapauksessa, saatan ajatella.

Ei, en minä tiedä mikä on novelli. Ihmiset kuolevat ja elävät, siitä ei tule romaania ja novellia, se ei ole edes runoa. Runo on tunnetta, mutta ihmiset eivät tunne. He ovat tarkoituksettomuus. Kuin kissa ja rotta tai koira. Ne juoksevat ja niillä on viettejä ja ne tekevät temppuja, mutta ei se ole novelli. Novelli, se on muotoa. Mutta ei ihmisissä ole muotoa. Raatoja ovat ihmiset, - univormua."

- Gunnar Björling