Kun istuin bussissa Tampereelta Poriin tai Porista Tampereelle, en riisunut takkiani vaikka oli kuuma. Olisin tuijottanut ulos, etuviistoon, koko matkan ajan jos olisin jaksanut. Pitkästyminen on armoton seuralainen. Minua ei huolestuttanut mikään. Ei riemastuttanut mikään. En pohtinut mitään. En halunnut unohtaa mitään. En halunnut, että minusta saa mitään irti. Mutta ei mistään erityisestä syystä. En halua, että minusta saa mitään irti. Ehkä kaipaan salaisuuksia. En arvannut, että niitäkin voisi tarvita. Että ennen kaikkea voisi tarvita juuri niitä. On vaikeaa olla rehellinen, jos ei ole mitään salattavaa.

Lukuun ottamatta asioita jotka kätkee sosiaalisen moraalin vuoksi. Mutta voiko mikään olla tylsempää ja miksi edes ottaa sellaisia huomioon.

Vaan miksi ottaa mitään huomioon? On maanantai, kello on 21.36, läntinen maailma pitää huolen omistaan, sitä ei kiinnosta mikään.