Tämä blogi kaipaa uuden tarkoituksen tai uuden potkun. Tarkoitan siis, että minä kaipaan. Pienikin tyhjä pöytä kirkastaa joskus koko huoneen. Tosin siihen tarvitaan valoa. Valoa ja myrkkyjä. Tarvitsen hiljaisuuden ja uusia vaatimuksia. Jotakin uutta. Uuden majan keräämään tomua. Tai uutta tomua. Tämän verran suostun hyväksymään. Mutta en anna vielä tiedolla mitään tilaa, mitään käytännön merkitystä. Ehkä myöhemmin, huomenna, kuukauden kuluttua, mutta luultavasti silloinkin vain jos tarpeettomuudesta, luopumisesta, hapuilusta, lavuaariin hukuttautumisesta sellaista sattuu kumpuamaan. Olinkin jo unohtanut. Kirjoitan kahdessa ajassa samaan aikaan. Yhtenä päivänä istuin toimettomana päivystämässä ja yhtäkkiä aavistin, miltä hurmioituminen tuntuu. Ei sitä voi hurmioitumiseksi sanoa. Vasta aavistukseksi, tunteen kuoreksi. Ehkä hurmioiduin negatiivisesti. Maailma on täynnä tosiasioita, mutta minussa on jotakin falskia.