Kuljetan taskuissani paperilappuja, jotka katoavat asuntooni. Talo täyttyy lappusista, elämä on kuolemista. Harmi, sillä niissä on varmasti tärkeitä asioita; en koskaan koe olevani tarpeeksi valmis käsittelemään tärkeitä asioita juuri nyt, joten käsken myöhempää itseäni tekemään sen. Aika on suurin viholliseni, jahkailu ei auta. Eikä auta kyllä mikään muukaan, aika kuluttaa yhtä lailla laiskaa kuin tarmokastakin.

Näin unta, että peruskoulukaverillani oli syöpäkasvain. Se painoi 900 grammaa, sen pystyi erottamaan kyljessä. En ollut kovin pahoillani tai kiinnostunut, emme olleet kovin hyviä kavereita, oikeastaan inhosin häntä. Kävelin mereen soittamaan pasuunaa.