Olin töissä lähinnä vain ajatuksissani, toivoin pääseväni jo kotiin. Kolmen aikaan iltapäivällä mietin sitä, että jakaessani postia nousen 43 kertaa korkeuksiin. Yhtäkkiä en muistanut, missä kerroksessa itse asun. Aavistelin ylintä kerrosta: melkein jo näin olohuoneen maton, sille paistavan auringon, jonka valo on vähän tuoreempaa kuin alemmissa kerroksissa. Tuuletusikkuna olisi auki. Nojatuolissa olisi ammottava reikä.

Mutta ei, asun ensimmäisessä kerroksessa. Siinä talossa ei ole edes hissiä. Ei se mitään, hissit ovat hirveän tylsiä. Tänään olin iloinen kenkään menneestä kivestä, sillä ainakin olisi jotakin tekemistä. Ei tarvitse hyräillä, käsi taskussa, mielessään lauluja jotka tahallaan hyräilee väärin. Hiuksissasi kevään tomaatit.