Yliopiston alikulkukäytävän tienoilla lukee: Hengitys on kotonaan kaikkialla.

Ehkä se on totta, en tiedä.

Hengitys on kotonaan Aleksanterinkadulla, Tuomiokirkonkadulla, Sukkavartaankadulla ja Eteläpuistossa. Jossain paikoissa Pyynikkiä, arvokkaiden ja pompöösien rakennusten luona. Hengitys on kotonaan tupakkanurkalla yliopiston alakuppilan vieressä (silloin kun aurinko paistaa silmiin). Hengitys on kotonaan Porin Kuukkarissa ja osassa Viikkaria sekä aamuisin ja iltaisin missä tahansa Puuvillatehtaan lähettyvillä. Hengitys on kotonaan Kehräsaaressa ja Siperian takana.

Näin parhaiten tuntemissani kaupungeissa.

Hengitys viihtyy myös lukemattomissa muissa paikoissa.

Tuli vielä mieleen Kuvataidekoulu Porissa. Sen pihalla oli pitkään kylpyamme, ruostunut. En käynyt pihalla kertaakaan, muistaakseni, joten en tiedä, mutta kuinka usein sitä tulikaan käveltyä sen ohi ja vilkaistua kylpyammetta. Minä irtisanon itseni maailmanhistoriasta ja keskityn kokonaan esineisiin. Polkupyörät esimerkiksi! Tai varsikengät. Sekä lukuisat muut pienemmät esineet, jotka oikeastaan täytyisi haudata tai heittää mereen kiveen sidottuna.

(Kuinka kauheaa olisi sellaiselle ihmiselle, joka pelkää luurankoja, tajuta kantavansa sellaista sisällään. Ylipäänsä sitä kantaa mukanaan koko evoluution kehitystä, aikaisempia muotoja, eikä oma ruumiini ole mitään läheistä sukua minulle. Tai ehkä kyse on molemminpuolisesta ystävällisyydestä kuin vihollisuudestakin. Minä olen pettänyt oman ruumiini usein ja yhtä lailla ruumiskin on varsin itsepäinen. Tykkään muuten paljon enemmän sanasta ruumis kuin sanasta vartalo. Keho on OK myös. Mutta minä eksyin aiheesta, tai oikeastaan en edes vielä päässyt siihen. Sitä kantaa mukanaan luurankoaan yhtä lailla kuin hengitystään.)