Tahtoisin jutella jonkun kanssa näin. Minusta tuntuu aina välillä tältä.
Voisin esimerkiksi muistella kesää, sitä kuinka silloin saattoi olla ulkona T-paidassa, ja siitä kuinka tallotut nurmikot ovat enää pelkkää kovaa multaa vaan.
Tahtoisin puhua vaikka tuoksuista, ruumiin tuntemuksista ja kauniista melankolisista lauluista.
En oikeastaan haluaisi puhua mistään erityisesti.
Tämä on tällaista, kun pöytälamppu loistaa kirkkaasti valkoiseen seinään ja kun tahtoisi olla vaikka rakastunut.
En oikein tiedä mihin olen menossa, palasin blogiin, ajattelin tehdä selkoa jostain vanhoista teksteistä ja kuvittelin siellä olevan jotain. Menneisyys oli merkkejä täynnä, mistä sitä tietää, joskus ajattelin sinua paljon.
VastaaPoistaJa silti.
Yritän päästä johonkin ja kolmenkymmenen jälkeen saavutukset ovat kaukana. Pää meni sekaisin. Opiskeletko sinä kirjallisuutta? Näytät siltä. Kirjoita. Sano. Jotian.
Toivoisin, että tosiaan palaisit sinne. Blogisi on yksi kauneimmista asioista.
VastaaPoistaOpiskelen kirjallisuutta ja kirjoitan paljon ja sanon joskus jotakin. Silti olen varmaan yhtä sokea. Tai ainakin muutaman vuoden kuluttua huomaan olleeni ja tunnen siitä pelkkää kipua.
Yhtä vaikea sanoa.
Joskus täytyy ajatella saavutuksia. Silloin saa esimerkiksi nauraa. Elää kahta elämää, joista toinen on vakava.
Kadotin avaimen tuohon blogiin ja samalla ehkä siihen elettyyn elämään. Sanoit kovin kauniisti, kiitän kiitän! Vai luulinko vain että tunnistit minut?
VastaaPoistayritän elpyä
lyhdynvalosta.blogspot.com
Eeva.
Elää kahta elämää, sen olen nähnyt, se on kipeää, se on kaunista.
Mistähän se eeva tuli?