Eilen illalla alakerran naapuri harrasti seksiä. Sitä oli ikävä kuunnella, mutta onhan se tietysti hyvä, että kun vietän näin paljon aikaa yksikseni, niin pysyn kuitenkin perillä toisten ihmisten olemassaolosta. Ties vaikka olisivat lapsia tehneet. Elämän realiteetteja. Pissaa ja kakkaa. En usko. Olen nähnyt sen tytön pari kertaa rappukäytävässä ja kerran Särkänniemessä. En muista, miltä hän näyttää, oikeastaan. Hänellä on joko kalpea iho, punaiset hiukset tai vihreät silmät. Jokin niistä. "Like my eyes ain't green and my hair ain't yellow, it's more like the other way around." En muuten taida tuntea ketään, jolla olisi vihreät silmät. Niin, ja se poika näytti hipiltä. Hiljaiselta sellaiselta, kaikesta päätellen. Minulla ei ole sosiaalista elämää. Minulla on sosiaalinen elämä. Kumpin päin vain. Tai ehkä minun sosiaaliset suhteeni ovat episodimaisia, hajanaisia ja keskeneräisiä. Aika monet juopot kertovat minulle huoliaan. Minä kuuntelen, minä kuuntelen. Tänä vuonna ensimmäisen kerran joku tuntematon tuli minulle puhumaan baarissa. Muistaakseni. Pidimme toisiamme kädestä kiinni vähän aikaa. Miksiköhän muuten. Taisin olla lähdössä. Mikä idylli. Vihreää vettä ja kuplia. Vähän saniaisia ja pieniä kaloja. Kultakalojen leluja. Haluan poukkoilla asiasta toiseen, koska sen osaan parhaiten. Puheviestinnän tunnilla piti kertoa itsestään viestijänä, ja puheet videoitiin. Jätin suurimman osan sanomatta siitä, mitä olin suunnitellut, mutta elehdin aika paljon ja ihmiset nauroivat. Nauru on hyvä väistöliike. Taisin teeskennellä hermostunutta, jotta kukaan ei olisi nähnyt että olen oikeasti helvetin hermostunut. Yliopistossa on liikaa ihmisiä. En koskaan mahdu ruokalaan. Ei minulla nälkäkään ole, silti. Taidan kaivata juttuseuraa.