Juuri ja juuri rakastan kenkiäni. Ikkunassa mainos kellosta, joka ei tikitä. Kadulla tyypillisyyksiä, joita en näe. Silmä, tummempi pallo valkoisen keskellä.
En sanoisi että pelkään.
Mies ei puhu yksinään raitiovaunussa, hän sanoo kahviloiden kylteille: Kyllä ei ole varaa.
En tiedä mitä nähdä, mitä kuulla, miksi nähdä, miksi kuulla.
Kuka tietää meille myönnetyn ensilumen määrän.
Kaisaniemen metroasemalla pikkutytöt riitelevät, muuttuuko aurinko mustaksi vai ei ennen kuin nielee maapallon ja räjähtää.
Meiltä puuttuu luontainen taju ymmärtää todennäköisyyksiä.
On epätodennäköistä elää koko elämänsä saamatta sähköiskua.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti