joni.lanki@gmail.com

27.9.2012

On syksy, erakoidun. Makaan asunnon lattialla ja mietin, olenko vielä imuroinut muuton jälkeen. Tai avaan kakluunin luukun. Hämärässä se näyttää nurkassa kyhjöttävältä hyönteiseltä, joka tarkkailee minua. On syksy, keksin muistoja, jotka oikeuttaisivat haikailun ja melankolian: "En minäkään muista sen pahemmin, mutta nyt just sattuu / aurinko verhojen välistä tohon seinälle niin surullisesti / että tuli vaan mieleeni."

Luulin, että muuttaminen lähemmäs keskustaa virkistäisi ja saisi minut pyörimään kaupungilla, käymään tapahtumissa, tapaamaan ihmisiä useammin. Tunnun ajattelevan, että nyt kun olen lähempänä kaikkea, minun ei tarvitse lähteä mihinkään. Aamulla makaan ihan hiljaa, sitten ensimmäinen köhähdys aloittaa yskimisen sarjan, joka päättyy vasta suihkuun.

Uskon, että voisin olla elämämme pimeydessä jollekin kalleus ja lohtu, mutta pitäisi ensin jaksaa hommata pyykkituvan avain. Sen jälkeen puhkoa reikiä ennaltaehkäiseviin suojakalvoihin. Tai jotain metafyysisempää. Ehkä syksyllä voi aloittaa kokeellisen metafysiikan, asettua kusipäisen ketherin asemaan.


2 kommenttia :

  1. Mennään tapahtumarikkaalle kaljalle.

    VastaaPoista
  2. Eiköhän. Mutta toisaalta baarit kyllästyttävät tai vituttavat. Kaikki on niin helvetin hyvää tyyppiä.

    VastaaPoista