joni.lanki@gmail.com

19.9.2012

Näin unta, että lähdin yöllä kävelemään hautausmaalle, joka (oikeastikin) on Luvialla peruskouluni vieressä. Halusin nähdä punaisen roskiksen, koska kaipasin jotakuta (elävää). Lisäksi halusin muistella lapsuuttani ja nuoruuttani. Ehkä satoi. Kuljin polkuja, jotka kiemurtelivat hautojen välissä, tuttuja reittejä. Kappelin ovet olivat auki, portaat menivät maan alle. Kappeli oli ahdas, laivan muotoinen. Kävelin sen läpi ja ylös toisia portaita. Jos pappi oli paikalla, en ainakaan nähnyt häntä. Roskakatoksessa hevonen söi maitotölkkiä. Koulun pihalla oli jo pikkulapsia omissa tyypillisissä ympyröissään.

Löysin turkiskuoriaisen uudesta asunnostani. Se tuntui oikeastaan mukavalta. Olen siis ihminen niin kuin muutkin.

Mutta ehkä ostan myrkkyä ja romanssi jää lyhyeksi.

Katsoin uudestaan A Single Man -elokuvan sen kohtauksen, jossa Colin Firthin näyttelemä hahmo istuu paskalla ja katselee naapurin pihalle. Mies lähtee töihin. Poika löytää metallinpaljastimella jotain maasta. Äiti suutelee miestä poskelle. Tyttö ottaa perhosen käteensä ja hieroo sen pieniksi murusiksi.

1 kommentti :

  1. Kuvauksesi on kaunis. En muista itse olleeni unessa hautausmaalla mikä on outoa. En myöskään muista, olenko katsonut mainitsemaasi elokuvaa, mutta voisin katsoa.

    VastaaPoista