Sunnuntaimerkintä. Toinen kissoista yrittää saada toista liikkeelle, pian he molemmat ovat peiton alla eikä heistä ole enää tietoakaan. Juon vahvaa mutteripannuespressoa, ulkona taivas on yhtä valkoinen kuin maa, uskoisin, en aio vielä muutamaan tuntiin mennä tarkistamaan tilannetta.

Toin reilu viikko sitten kellarista sohvan tänne ylös, vieraalle, mutta en ole vielä jaksanut viedä sitä takaisin. Siirtelen sitä sen mukaan mitä haluan tehdä. Yleensä se on puoliksi sängyn päällä, niin että kissat voivat leikkiessään juosta sen yli ja ali. Yöksi siirrän sen keskelle lattiaa. Kun haluan joogata, nostan sen sivuun, nojatuolin ja sängyn varaan, kevyt jalaton sohva.

Joka aamu tuntuu siltä kuin olisi krapula, vaikka en ole tällä viikolla juonut ollenkaan. Jonkun pitäisi suorista minut tai taittaa poikki kuin kuivuneen oksan, ääni on tärkein, naksahdus kun valot syttyvät päälle.