Huomasin jo Orivedellä, että iltapäivät ovat viheliäisiä. Opetus oli siltä päivältä ohi, enää ei voinut edes lintsata. Kello tuli 17.00. Silloin olisi ollut aikaa omalle työlle tai sitten seuraelämälle. Mutta minä en koskaan keksinyt mitään tekemistä (kirjoitin lähinnä luennoilla tai sitten edestakaisilla linja-automatkoilla Porin ja Oriveden välillä). Liian rakkaasti hellimäni thanatos-viettini taas esti kaiken kanssakäymisen muiden ihmisten kanssa, tai ainakin suurimman osan ja teki siitä vähästäkin kiusallista minulle ja huomaamatonta muille.

Jos minulla olisi ollut rahaa, olisin varmaan ollut humalassa koko ajan, viidestä eteenpäin. Onneksi sille oli vaihtoehtoja. Useimmiten se vaihtoehto oli silti päämäärätön laahustaminen. Siinä ei ollut mitään leppoisaa, vaikka olinkin hiljainen hissukka. Kuvittelin eläväni kuolemanjälkeistä elämää: valvontakamerat tallensivat jokaisen liikkeeni kellarikerroksesta toiseen kerrokseen. Tupakalta takaisin sisälle turhautumaan, sitten taas pako ulos.

En tiedä oikein, mitä odotin. Odotan.