Ystävällisten unien sarja jatkuu nyt painajaisten jälkeen. Viime yönä olimme jonkinlaisia supersankareita. Joku jahtasi meitä, mutta siitä jostakusta ei tarvinnut liiemmin välittää. Siellä oli yksi keski-ikäinen, vaaleahiuksinen nainen, yhden sankarin sankarivaimo, joka oli uskomattoman kaunis ja joka pari kertaa sätti minua siitä, etten kähminyt häntä kuten muut. Olin vain niin hämilläni, unessakin näemmä, siitä, yhm, eroottisuudesta. Kaiken lisäksi lensin Tampereen yllä; ja minä kun luulin, että unet paljastavat jotakin sellaista, jota ei valve-elämässä pysty käsittelemään tai toteuttamaan. Tiedän kyllä ilman tuotakin unta, mitä minulta puuttuu. Makasin hiekkasärkällä, join olutta, en halunnut puhua heidän kanssaan... Toteutin lapsellista huomionkipeää itsesääliä.