Onneksi puhelin ei soi. En viitsisi vastata enkä olla vastaamatta.

Sanoinko jo, että elän lähinnä oman elämäni lieveilmiöissä?

Aloin kaksi tuntia sitten vastaamaan sähköpostiin. Olen kirjoittanut pari lausetta, joita inhoan, vaikka ne ovat vain tavallisia lauseita. En ole vielä vetänyt verhoja sivuun. Haluaisin lääkkeitä. Haluaisin viinaa. Haluaisin istua lattialla, nojata seinään ja nukahtaa tupakka sylissä. Että minut kutsuttaisiin kotibileisiin, joista sitten lähtisin ilmoittamatta kenellekään lähdöstäni.