joni.lanki@gmail.com

8.7.2017

Saarnaajan kirja, osa X.

Menen tupakalle, istun portaiden eteen paahteidelle kadulle. Koska ääni on hiljentynyt, havahdun siihen, että jonkin leikkurin ääni oli kuulunut jo pitkään.

Tien toisella puolella nuori mies räplää ruohotrimmeriään. Hän säätää, korjailee, tarkentaa. Sitten hän käynnistää trimmerin, pukee hihnat ylleen, parantaa suojakypäränsä asentoa. Hän yrittää jatkaa talon reunustalla kasvavien voikukkien leikkaamista, mutta jokin on pielessä, trimmeri ei mene kunnon asentoon. Hän sammuttaa trimmerin, tutkii sitä, ryhtyy säätämään hihnoja.

Tien varrella on puolentoista metrin verran levinnyttä lehtivihreää. Pidemmälle hän ei ole ehtinyt. Ja jäljellä olisi vielä pari metriä. Vähän ruohoa, pari voikukkamätästä. Jokin muu rikkakasvikin, yhdessä kohdassa. Mies säätää hihnoja, trimmeri käy tyhjäkäynnillä.

Kaiken tuon hän olisi voinut hoitaa kymmenessä minuutissa puutarhasaksilla. Mutta kuinka tuottamatonta toimintaa se on. Ja ehkä hän ei halua kontata kadulla. Kaupungin keskustaakin on vain reilu sata metriä. Olemme ytimessä.

Me kaikki olemme jo muutenkin kontallamme. Kyyryssä ja naama irveessä etenemme, jos vaikka joskus tulisi kehityksen aika.

Lehtipuhaltimien pataljoonassa, etunenässä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti